”Yläkoululaisten tyttökolmikon keskinäinen vihoittelu oli heidän oman kertomansa mukaan jatkunut jo vuosia, alakoulusta asti. Yksi näistä tytöistä itki liikuntatunnilla ja kertoi, ettei kiusaamista saa loppumaan, vaikka kaikkea on yritetty ja palavereja pidetty. Kaksi muuta tyttöä olivat puolestaan sitä mieltä, että ensin mainittu tyttö ärsyttää heitä omalla olemuksellaan, ja heidän on mielestään pakko jatkaa valittamista ja huutamista. Kiusattu tyttö yritti vastata syytöksiin, mutta lopulta tilanteet päätyivät itkuun.

Minusta nämä kaikki kolme olivat tosi hyviä tyyppejä erikseen. Juttelin kiusatun, itkevän tytön kanssa. Kerroin, että hänen kannattaa muistaa, että on just ihana omana itsenään. Kyselin, mistä hän pitää, jolloin ilmeni, että musiikista, ja siitä meille syntyikin piristävä keskustelu. Pyysin häntä antamaan näille kahdelle muulle tytölle vielä mahdollisuuden pyytää anteeksi ja yrittää toimia toisin, jotta kaikilla olisi hyvä olla koulussa.

Sitten puhutin näitä kahta muuta  – iloista ja älyttömän puheliasta eläväistä tyttöä, joiden temperamentti oli aivan erilainen, kuin ensin mainitun, introvertimman, taiteellisen ja rauhallisen tytön. Todennäköisesti koditkin olivat kulttuureiltaan melko erilaiset. Juteltiin ensin heidän vahvuuksistaan. Sitten keskusteltiin siitä, että kaikkien kanssa ei tarvitse olla sydänystävä tai edes kaveri, jos kerran ei olla laisinkaan samalla aaltopituudella. MUTTA – sitten tartuin tärkeimpään asiaan  – työkaverina pitää pystyä olemaan kaikkien kanssa. Se tarkoittaa, että ketään ei loukata, ei solvata, ja annetaan tilaa yrittää omalla tavallaan. Pitää pystyä tekemään yhteistyötä ilman, että erilaiset näkökulmat riitauttavat tilanteen.

Oli hyvät keskustelut! En paasannut. Kuuntelin heitä kaikkia kolmea. Tytöt pyysivät anteeksi riitaa. Seuraava tunti meni hyvin.

Seuraavana syksynä satuin näkemään samat tytöt taas liikuntatunnilla, jolloin kaksi heistä juoksi luokseni kertomaan, että he ovat tosissaan yrittäneet, ja riitoja ei enää ole ollut. Kiitin, kehuin ja kannustin jatkamaan rauhallista rinnakkaiseloa. Sydämessäni toivon, että asia olisi näin niinkuin tytöt sanoivat.

Vierailevana aikuisena kouluilla työskennelleenä toivoisin, että opettajilta ja muilta sovittelijoilta löytyisi aikaa kuulla kaikkien osapuolten näkökulmat ja keskustella niiden perusteella yhdessä tilanteen ratkaisemiseksi. Syyllisiä ei tarvitse etsiä, mutta on hyvä tiedostaa ne syyt, mitkä kiusaamiseen ja riitelemiseen ovat johtaneet. Yhdessä voidaan löytää keinot muuttaa omaa käytöstä ja saada tilanne sellaiseksi, että kaikilla on hyvä olla.

Tähän käytetyn ajan palkkana saadaan rauhaisampaa aikaa enemmän tehdä niitä koulutöitä ja parempi opiskeluilmapiiri kaikille.” – Kirjoittaja ei halua nimeään julki.

 

Tämän bloggauksen kuva on poimittu Instagramista, opettaja Essi Railovuon postauksesta. Kuppi teetä lämmittäköön alkutalven aamua. Kiitos jakamisesta, Essi! 🙂

---

Kannustustarinat ovat #kannustusryhmä-kampanjaan lähetettyjä ideoita, kertomuksia, toimintatapoja ja ajatuksia, joita julkaisemme tässä blogissa. Julkaisemme tällä tunnisteella myös #kannustusryhmä-tägättyjä somepostauksia. Seuraa ja jaa eteenpäin!

Lisää kannustustarinoita voit lukea täältä.